Tammikuun taikaa

Tammikuun toiseksi viimeisen päivän kunniaksi on hyvä ajatella positiivisia asioita. Joulukuussa elämä heitti häränpyllyä monessakin suhteessa ja tuloksena oli stressin lisäksi enemmän arvostusta omaa perhettä kohtaan, sekä elämäntapamuutos, jonka hedelmiä toivottavasti poimitaan pitkään.
Talvi-ihmisenä tammikuu on aina ollut minulle mieluisinta aikaa vuodessa. Yleensä silloin on viimeiset kurakelit nähty ja valon lisääntymisen alkaa huomata. 

Tammikuu on ollut erityistä ja tunnepitoista aikaa myös sen jälkeen, kun tyttäreni syntyi keskelle alkuvuoden paukkupakkasia. Tästä lähtien kirpeät pakkaspäivät ovat olleet rauhoittumisen merkki ja koen oloni seesteiseksi ennen kevään hömpötyksiä.

No mitä meille muuten kuuluu? No se omavaraisuus ei sitten kantanut kovinkaan pitkälle. Syypää tähän oli taloomme asukkaaksi asettunut "kotihiiri", joka paljastui valtavaksi rotaksi ja jota vastaan kissakin myönsi tappionsa. Viides paketti rotanmyrkkyä lopulta teki tehtävänsä. Harmiksemme huomasimme siinä vaiheessa myös kellariin säilöttyjen vihannesten olleen mennyttä. Pettymyshän tuo oli, mutta emme antaneet sen kauaa lannistaa pioneerimielialaa.

Isäntä yllätti tuossa muutama tovi takaperin osoittamalla varsinaista omavaraköyhäily-meininkiä ja ilmoitti perheen suihkun menevän kiinni. Meillähän on vuoden vanha sauna ja maanmainio saunanpata.

Alkukarsastelun jälkeen vatipesuista on tullut rutiini ja juoksulenkin jälkeisetkin pesut onnistuvat mainiosti edellisillan pesuvesillä suoraan padasta. 

Lasten lempipuuhaa! Ja mikäs tässä on pestessä... lämpöisessä saunaneteisessä!

Tammikuun parhaan värimaailman bongasin yläkerran ikkunasta eräänä pakkasaamuna. Harmikseni käsiin ei sattunut kuin kännykän kamera, tämä luonnon taideteos olisi ansainnut arvoisensa tallennusvälineen. Kuten jo muualla totesin, jokainen aamu on juhlaa, kun saan herätä lempivärieni rauhalliseen harmoniaan. Jaksaisin tuijottaa kuuran kaunistamaa jäistä luontoa tuntitolkulla. Odottelen tuulien tyyntymistä jo kovasti, että pääsen tekemään pitkiä lenkkejä heti aamuhämärissä ja juoksemaan kotiin kilpaa nousevan auringon kanssa.

Bongasin kuurankukkaset yläkerran ikkunassa ensimmäisen kerran muutama viikko sitten. Nyt käsillä oli myös jonkinlainen kamera, ja väritys miellytti silmää erityisen paljon :)

Inspiraatiota samasta värimaailmasta :)

 

Paras sisustuselementti lienee kuitenkin ensimmäisistä kevätauringon säteistä nauttiva kissa...

Ihania ja auringontäytteisiä helmikuun päiviä teille!

Puunhalaajan täyssyleily, eli yllätyshyökkäys sosiaalisessa mediassa

Kun en osaa olla, niin kaivan taas verta syvältä nenukastani, isolla sormella.

Tänään tapahtui sinäänsä viaton kohtaaminen, Facebook-kaverini tilaa kommentoidessani sain itselleni puolituntemattomalta ihmiseltä provosoivan kommentin. Noniin, tämähän on hyvinkin normaalia ja yleistä, enkä tällaisesta toiminnasta yleensä sähähdä.

Nyt kyseessä oli aihe nimeltä luonnonsuojelu.

Karvat nousivat heti pystyyn siinä määrin, että merkitsin koko kaverini julkaisun itselleni sellaiseksi, etten siitä enää ilmoituksia saa ja ilmoitin, etten aio keskusteluun enää osallistua.

Tällä minulle ja minua tuntemattomalle ihmiselle oli varmaan hyvä syy lähteä provosoimaan minua kiistelyyn - jossa oletettavasti olisimme olleet kiistapöydän samalla puolella, ollen tilanne ja lähtökohta eri.

Jäin miettimään, miksi reagoin niin voimakkaasti.

Yksi syy on epäilemättä se, että vihaan kaikenlaista kapeanäköisyyttä ja fundamentalistista ajattelua. Olkoonkin kyse hyvin yleismaailmallisesti hyväksytyistä ja positiivisiksi koetuista arvoista, kuten luonnonsuojelu - tai vaikkapa naisten oikeudet. Mustavalkoinen ei ole kaunista kuin vanhoissa valokuvissa ja seepran kyljessä.

Pikku provosointiakaan en kavahda, koin kuitenkin tilanteen sellaiseksi, ettei ko. keskustelusta tule koskaan syntymään mitään edes etäisesti hedelmällistä. Vain riidanhaastamista.

Toinen syy reaktiooni lienee kyllä kuitenkin aihesisältö. Olen pienestä pitäen kantanut huolta luonnosta ja eläimistä, mutten kuitenkaan ole milloinkaan horjahtanut kohti ääripäitä. Näen oman elämäntapani kestävänä: kierrätystottumukseni, ruokavaliomme ja asumismuotomme kestää tarkkasilmäisempääkin katselua.

Se, mitä en pidä arvossa juuri missään luonnonsuojelun aihealueen sisällä on poliittinen puoluetoiminta (kyllä, kuulun siihen stereotypiseen kansanosaan, jonka mielestä vihreät ovat kultalusikka suussaan syntyneitä, pääosin Helsingissä kasvaneita ja asuvia besserwissereitä, joiden elämän päätehtävä tuntuu olevan näyttää juuri kompostista heränneeltä), ääriaktivismi (ja kyllä taas, puhun Sini Saarelasta) ja ylipäätään kaikenlainen tietäminen ja osailu. 

Oma päätavoitteeni on pyrkiä elämään mahdollisimman hyvin lähellä luontoa ja valinnoissani tätä kumppania kunnioittavia ratkaisuja tehden. Maidontuotantoa voi vastustaa, mutta minä tykkään rapsutella naapurin lehmiä. En ymmärrä tätä vastustusnäkökulmaa, mutta en myöskään halua ajautua riitelemään asiasta, en mistään hinnasta.

Tietyissä tilanteissa ja asioissa pikku hierominen tuo lisämaustetta nettikirjoitteluun ja some-elämään, mutta tässä asiassa haluan petojen antaa nukkua. Namaste.