Pääsiäissunnuntain jooga-ajatuksia

Olen viikon kuluessa palannut uudelleen ja uudelleen maanantaina käymääni keskusteluun (josta siis mainitsin jo viime tekstissä) ja kysymykseen siitä, tuntuuko vaapaavuoden kalkkiviivoilla jokin asia jääneen tekemättä tai olevan kesken.

Erinomaisen hyvä kysymys siis.

Se, että olen palannut tähän kysymykseen lähes päivittäin, ei ole muuttanut sisäistä vastaustani. Edelleenkään ei tunnu siltä, että jotain olisi kesken. Enemmän olen miettinyt sitä, mitä olen tehnyt.

Sen lisäksi, että olen saanut viettää kiireetöntä aikaa lasten kanssa - enemmän kuin itse tai lapset välillä haluaisivatkaan - tärkeimmiksi asioiksi vuoden aikana nousevat ehdottomasti juoksu ja jooga. Juoksusta olen paljon kirjannutkin ylös mietteitäni, joogasta hieman vähemmän. Kuitenkin juuri joogalla on ehkä suurempi merkitys kokonaisuutta ajatellen, sillä väitän, että juuri tämän rauhallisen ja sisäänpäinkääntyneen harjoitusrutiinin ansiosta olen löytänyt levottomasta kaksosminästäni tahtoa ja kärsivällisyyttä myös niiden pisimpien, lähes kolmetuntisten lenkkien läpivientiin.

Joogataustani on siis astangajoogan alkeiskurssi sekä epäsäännöllisesti puoli vuotta ohjattuun opetukseen osallistumista muutama vuosi sitten. Uudelleen joogan pariin minut ajoi toimistotyön staattisen istumisen mukanaantuomista virheasennoista aiheutuva tuskallinen ja ärsyttävän sitkeä selkäkipu. Retki youtuben ihmeelliseen maailmaan ja muutaman tovin tutkailu paljasti käsillä olevan lähes rajattoman määrän joogavideoita, online-tunteja ja muuta oheismateriaalia. Henkilökohtaiseksi gurukseni valkkaantui Ekhart Yoga:n Ester.

Ekhart Yoga tarjoaa todella kattavan annoksen perusjoogaa, eri asanoiden opetus- ja tekniikkavideoita, useita spesifisiin särkytiloihin suunniteltuja venytysohjeita sekä meditaatioharjoituksia. Esterin taipuisuus ja kärsivällisyys on jotain yli-inhimillistä ja hänellä on kyky esittää asiat niin, että aloittelijakin ymmärtää idean jopa videon välityksellä. Lisäksi Ester ei painosta. Hurmaavalla hollantilaisaksentilla puhutulla englannillaan Ester kannustaa ja lohduttaa, jos hartiaseisonta ei onnistu. Muistaa kertoa, että "perhaps this is too much for many of you and that´s completetly okei".

Olen oppinut kehoni toiminnasta kahdeksan kuukauden aikana yhtä ja toista, lisännyt liikkuvuuttani huomattavasti, harjaantunut tulkitsemaan kehoni viestejä, kunnioittamaan rajojani ja tietämään milloin voi hieroa venytystä hieman pitemmälle ja milloin taas tuota rajaa voi vain hiukan koskettaa ja sen sijaan "hengittää asentoon". Olen oppimassa mitä tarkoittaa "just let go", vaikkakin ärsyttävän usein se jokin, mitä olen tavoittamassa irtipäästämisellä jää kutitteluetäisyydelle, eikä anna ottaa kunnon otetta itsestään. 

Olen taipunut uskomaan, että meditaatiolla on todella hyödyllinen paikka jokaisen elämässä. Lisäksi ilman epäilystä olen täysin vakuuttunut myös siitä, että suurin osa kolotuksista ja jännitteistä on kehon osiin jumittuneita tunteita. Joogasti asian voi ilmaista chakran olevan tukossa. Joku voi pitää tätä höpönlöpönä ja sekin on "just okei". Niin minäkin ajattelin tovi sitten, nyt en ajattele enää.

Jätetään edellinen ajatus rauhaan, jokaisella olkoon oma näkemyksensä, enkä pyri sitä muuttamaan.

Mitä mieltä olette tästä: liikuntamuoto, jossa kaikki edistys mitataan vain omassa kehossa tapahtuvan muutoksen määrässä - mitään kilpailua ei ole? Harjoitus, jossa painotetaan armollisuutta itseään ja muita kohtaan ja kannustetaan sen sijaan arvostamaan omaa yritystä ja siihen panostettua vaivaa? Minusta se kuullostaa taivaalta.

Siltikään en saa oltua turhautumatta kun koko keho tuntuu kireältä jännekimpulta ja sormenpäät eivät tavoita lattiaa aamulla edes polvia koukistamalla. Tai kun silta-asento ei nouse edes milliä ylös lattiasta. Tai... näitä on miljoona. Siksi niitä ei pidäkään ajatella.

Vaikka en käännyttämisestä pidäkään, haluan kannustaa kaikkia asiasta edes hiukan kiinnostuneita kokeilemaan. Siksi otin editoimattomia huonoja kännykkäkuvia omasta henkilökohtaisesta joogastudiostani todistaakseni, että paljoa tämä harrastus ei vaadi.

Joogastudio rakentuu työntämällä sivuun sohvapöytä ja yhdistämällä läppäri tv-ruutuun. Veikkaisin, että tämä on eniten vuoden aikana tuijotettu yksittäinen näkymä.

Ikkunan takana seisova kotikuusi, tähän päättyy jokainen harjoitus, hetken keskittymisen jälkeen katse hakeutuu juuri tuohon kuuseen.

 ...Esterin ansiota on myös se, että osaan nykyään lausua murteellisella englannilla lähestulkoon jokaisen ihmiskehon lihaksen, nivelen ja jänteen. Lisäksi tiedän mikä on "down dog, extended side triangle ja chaturanga Dandasana". Ymmärrän myös jonkin verran mitä tarkoittaa "soften your eyes" ja "melt your heart". 

Namaste.

Pääsiäisalusen hajatelmat

Jotenkin huomaamatta vuodenkierto on kulkenut pääsiäiseen ja koinkin pienen järkytyksen tajutessani, että ensinnäkin lomaani on jäljellä enää kolme kuukautta ja toiseksi lapsilla on koulua enää reilu kuukausi.

Apua.

Päivänä menneenä kävin keskustelun koskien halukkuuttani palata työn ääreen. Halukkuutta on. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Kysymykseen siitä, tuntuuko siltä, että jotain on vielä pahasti tekemättä, saatoin onnekseni rehellisesti vastata, että ei tunnu. Kaikki on tehty ja ei mitään. Vuosi on kohta vietetty ja on hyvä palata takaisin.

No onhan siinä kesä välissä. Pitkä ja kuuma, toivottavasti.

Kanojen toista tulemista pohditaan. Samoin saimme ensimmäiset maistiaiset tulevasta kylvökaudesta, kun istutin neidin kanssa ruusupavut. Tänä vuonna, jos ruusupavut kasvavat yhtä hienosti kuin viimevuonna, ne saavat villiintyä ja varjostaa etuterassiamme toivottavasti pitkälle syksyyn.

Kasvimaan nurkasta pitää myös pääsiäisenä kääntää pieni palsta pinaateille, ne pitää nyt kiireen vilkkaa kylvää, etteivät puske kukintoa niin pahasti sitten kesemmällä.

Tohtori Koiran kanssa käytiin eilen haistelemassa kevätiltaa. Neiti oli käynyt tallilla ja päätti vielä mennä touhuamaan navetanvintille. Minulle tuottaa suurta mielihyvää havaita, että jopa tämän päivän iPhone-sukupolvella kevättulva valtaojassa aiheuttaa valtaisan kutinan ja siitä saadaan leikinjuurta moneksi päiväksi. Telkkarikin on pysynyt kiinni.

Yhtä kaikki. Aurinkoisen päivän päättyessä aurinkoiseen iltaan tuulikin päätti tyyntyä ja kävin kaivelemassa pyöränpumpun esiin. Vanha Cresent narahti hieman ja voihkaisi käännöksessä, mutta taipui kuitenkin rauhaisaan tahtiin ja lämmettyään suorastaan hyrisi. Tohtorin huonot lonkat huomioiden lenkki ei ollut pitkä eikä vauhdilla pilattu, mutta sitäkin seesteisempi.

Mielestäni koko maalla asumisen perimmäisen tarkoituksen voi kiteyttää noihin rauhallisiin ja hiiskumattoman hiljaisiin kevät- ja kesäiltoihin, jolloin tuon hiljaisuuden rikkoo vain soran rahina hiekkatiellä. 

Mieli hymyili sekä minulla, että koiruudella ja takaisin palatessa jälkikasvukin oli hyvällä tuulella. Illan saunomisen jälkeen oli hyvä viivähtää hiukan pitempi hetki terassilla illan hämärää ja peurojen rouskutusta ihmetellen. 

Pajunkissojen myötä ihanaa pääsiäista teille :)

Kevään ensimmäiset

 Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta. Kevät on täällä, liian aikaisin ja liian intensiivisenä. Elukat on sekaisin ja ihmiset siinä sivussa. Olen tästä aiemminkin kirjoittanut. 

Toisaalta tämä on aivan loistavaa aikaa, saa haaveilla mopon esiinkaivamisesta, ihmetellä kotiin palaavia lintuja ja tunkea toppatakin vaatekaapin viimeiseen nurkkaan.

Sitten taas toisaalta mikään ei onnistu.

Valon määrä lisääntyy ja pää särkee. Yöllä ei saa nukuttua. Aamulla herää yliluonnollisen aikaisin. Ottaa päähän. Ikkunat pitäisi pestä. Ulkona pitäisi olla, koska on hyvä keli.
Tulee juoksuaika. Kissoille ja ihmisille.

Tänä vuonna konkreettisestikin.
Viikon päästä pitäisi ampaista ensimmäiselle puolimaratonille, tsemppiä ja hyvää tuuria tarvitaan.

Olin sen verran pelkuri, että juoksin 20 kilometriä jo etukäteen kotona. 

Onneksi on nämä kevään ensimmäiset keltaiset, jotka sentään saavat hymyn huulille. Ja onneksi pian on jo toukokuu ja silloin kaikki kevään murinat ja muut harmitukset on jo haudattu talviturkin kanssa. Nautitaan näistä, ystävät, ja koitetaan olla hyppimättä junan alle.