Maanantaiaamuja...

...eli ajatuksia aikaansaannoksista, juoksemisesta ja itsekseen valmistuvan pastakastikkeen ohje.

Kuminauhan pätkää metsästettiin meillä taas kerran, kun vanhemmalle lapselle oli ostettu uusia vaatteita. Tämä on onneksensa saanut suvussamme miespuolisille henkilöille ominaisen geenistön ja näin ollen kasvaa mittaa vain vertikaalisessa ulottuvuudessa. 

Kuminauhaa ei sillä kertaa löytynyt, mutta löytyi villatakin tekele. Se sitten taas oli lojunut lankakorin pohjalla jo yli vuoden, sillä innokkaan valmistusprosessin kalkkiviivoilla valmistaja huomasi koon menneen pieleen kolmella pykälällä. Sen verran suuritöisestä hommasta oli kyse, etten kestänyt katsoakaan toista hihaa uupuvaa villatakkia moneen kuukauteen, vaan hautasin sen odottamaan uutta inspiraatiota (tai noin kolmeakymmentä lisäkiloa, jotka epäilemättä lymyävät nurkan takana tulevaisuuttani ilahduttamassa). Olen muuten muullakin tavoin tätä tyyppiä: en ole tähän mennessä kyennyt avaamaan painatuksen jälkeen graduanikaan. Ja siitä on sentään jo yli kolme vuotta. Hy fan.

Nojoo. Onneksi perheessä on vikkelät pikkusormet, jotka innosta täristen luvan saatuaan purkivat virkkausketjua ja villatakki muuttui ennätysvauhtia entiseksi. Tästä rohkaistuneena kaivoin koukun käsiini ja ryhdyin tekemään torkkupeittoa. 

Josta viikkoa myöhemmin päikkäröinnin ilo vähintään kaksinkertaistui.

Kaksi kertaa aiemmin aloitettu juoksuharrastus alkaa myös ottaa vihdoin ensimmäisiä haparoivia askeleitaan kohti onnistumista. Olen ylittänyt kivuliaan kymmenen minuutin "lyhtypylväältä toiselle"-vaiheen ja onnekseni olen havainnut juoksun voivan olla muutakin kuin ainoastaan paskamaista räpellystä. Nyt liikutaan muutamina hetkinä jo asteikon "ainoastaan vähän tuskallista" - skaalalla.

Koska yksityiselämässänikin olen a) tarkoitushakuinen ja b) äärimmäisen kilpailuhenkinen, aloin etsiä syvempää merkitystä tälle itsensä rääkkäämiselle. Löysin nollasta puolimaratoonille - ohjelman. 

Ilokseni huomasin, että kolmenkymmenen viikon ohjelmasta sain hypätä alusta kolme viikkoa pois, sillä kuntoni kestää aloittamisen viikosta neljä. Laiha lohtu sekin.

Sitä en mene vielä sanomaan kestääkö innostus jäljellä olevaa kahtakymmentä kuutta viikkoa ja ollaanko sen jälkeen puolimaraton-kunnossa. Se selvinnee huhtikuun puolessa välissä. Vaihtoehdot pikaisen googlettamisen jälkeen ovat Kaukjärven kierros toukokuun alussa tai Helsinki City Run. 

Ilmoittautuminen on molempiin jo alkanut. Mikä teitä juoksijoita vaivaa? Säästän omani helmikuulle. Silloin lienee selvillä onko motivaatio kantanut.

Pikkukäsille löytyi tekemistä pimenevään perjantai-iltaan. Koristreenit takana ja kaamea nälkä. Suklaamuffinsseja ja pastaa oli tilaus. Päädyttiin kasvispastaan, tomaattia ja fetaa. Pullea paprika vielä kylkeen ja tujaus chiliä - voila.

Maailman helpoin pastasoossi syntyy siis näin:

Tölkki tomaattimurskaa, valkosipulin kynsi, oliiviöljyä, fetapaketti, paprika, chili, suolaa ja mustapippuria.

1. kaada tomaattimurska uunivuokaan
2. pilko paprikat ja chili, kumoa uunivuokaan
3. kuori ja murskaa valkosipuli, tömäytä edellisten sekaan samaiseen uunivuokaan
4. lisää suolaa, pippuria ja loraus oliiviöljyä
5. murra feta soosin sekaan
6. paista uunissa 175 asteessa n. 45 min
7. lorvaile sohvalla punaviinilasin kanssa
8. sammuta uunista virta ja anna soosin vetäytyä
9. keitä valitsemasi pasta pussin ohjeen mukaan
10. haali perhe kasaan ja nauti

Helppoa, hyvää ja terveellistä.  

---------------------------------------------------------------------
Monday morning started with serious thoughts about food, running and crocheting.
Running seems to be easier day by day and I am finally starting to hope this feeling will last. (i.e. I have experienced other feelings than only pain during my runs...)
I am also falling more deeply into vegetarian diet, now it was pasta with tomato-paprika and feta-cheese sauce. 

My two-year crochet-project got a new life as a blanket (formerly known as three size too large cardigan). Napping is seriously fun now.