Suututan varmasti eräitäkin henkilöitä tulevalla kirjoituksellani, mutta en aio pyydellä anteeksi.
Lähtökohtana tälle kirjoitukselle on itseä kohti - ja varsinkin omaa ruokasuhdetta kohti - käännetty kriittinen katse.
Tavoitteenani on jouluun mennessä kadottaa liikkumattoman toimistotyön salakavalasti mukanaan tuomat kymmenen liikakiloa. Kevääseen mennessä tavoite on tämän lisäksi saada lihaskuntoni sille tasolle, ettei selkä hajoa välittömästi toimistohommien alkaessa seuraavana syksynä.
Mistä kaikki sitten on lähtöisin?
Olen joutunut pienestä lapsesta asti seuraamaan hyvin läheltä epätoivoista painon kanssa taistelua, joka ei ole johtanut minnekään. Yritystä ei ole ollut, eikä oikeasti halua muuttaa huonoja tapoja tai ylipäätään tunnustaa itselleen, missä mennään metsään.
Samalla olen itse omaksunut lohtusyömisen osaksi normaalia arkea ja valitettavasti huomannut hoitavani myös oman tyttäreni "pipejä" suklaalla.
Olen tässä itsetutkiskelun ohella miettinyt paljon nykyihmisten suhdetta ruokaan. Näkökulmia pohdintaani on monia. Ensinnäkin olen järkyttynyt siitä, miten pieni painoarvo Suomessa laitetaan adhd-lasten hoidossa ruokavaliomuutokselle. Yhdysvalloista ja Briteistä on pitkään tuotettu yliopistotutkimuksia siitä, miten erilaisista tarkkaavaisuuden häiriöistä kärsivien lasten oireita on pystytty helpottamaan merkittävästi tiettyjen ruoka-aineiden poistamisella. Poistettavien listalla ovat nopeat hiilihydraatit, viljatuotteet ja maito.
Suomessa tämän ruokavaliokokeilun käytännön testaaminen on tehty mahdottomaksi, sillä kouluruokailuun vaikuttamisen mahdollisuudet ovat olemattomat. Jotta saisin lapselleni koulussa gluteenittoman ja maidottoman dieetin, minulla tulisi olla lääkärintodistus erikoisruokavalion tarpeellisuudesta. Kokeileva add:n hoito ei ole tähän mennessä riittänyt yhdellekään lääkärille perusteeksi kirjoittaa lausunto.
Olen pakottanut itseni tyytymään siihen faktaan, että asiat voisivat olla pahemminkin. Voisimme olla yksi niistä valmisruokaa, puolieineitä ja herburgeria suosivista perheistä. En edes halua ajatella, millaista on adhd-perheen arki näissä perheissä.
Toinen näkökulma on huonosti voivat vatsat. Niitä on nykyään jokaisella. Ruoka-aineet, jotka eivät ole esi-isiämme allergisoineet, aiheuttavat jos jonkinlaista kramppia nykyihmiselle. Miksiköhän.
Alunperin urbaanitarinana liikkeelle lähtenyt hypoteesilla lienee todellisuudessa olevan paljon enemmän perusteita kuin haluamme myöntää: nykyihminen ei ehkä hautaamisensa jälkeen maadu, koska elimistömme on täynnä lisäaineita ja myrkkyjä. Silikonirinnoista ja muista mössöistä nyt puhumattakaan.
Kolmanneksi sopii pohtia ruokaan ja laihdutusbisnekseen liittyviä järkyttäviä rahasummia. Olen sitä mieltä, että prosessoitu ruoka aiheuttaa lihavuutta. Kuitenkin laihduttajia ohjeistetaan syömään lähestulkoon pelkästään synteettistä ruokaa: kalorittomia marjakeittoja (mitä mitä mitä), proteiinipatukoita, "mehuja" ilman mehua ja niin edelleen. Olisikohan tässä asiassa yhden ja saman isännän lehmät ojassa?
Lopuksi linkki järkyttävään tv-ohjelmaan, joka toimi kimmokkeena tälle paatokselle. Tiedän, tässä ohjelmassa mässäillään ällöttävyydellä ja tarkoituksella haetaan ääripäistä shokkiarvoltaan korkeita ilmiöitä, mutta silti. Jumbolanssit eivät ole mielikuvituksen tuotetta, vaan kohta kammottavaa arkipäivää länsimaisessa ajattelemattomuuden ja helppouden kulttuurissa.
Dieetit vaihtoon: näin Yhdysvalloissa!
Päivänä menneenä törmäsin kommenttiin, jossa puolituttu henkilö valitteli ylipainoisen ihmisen vakuutuksensaannin hankaluutta Suomessa. Ko. henkilö ilmeisesti kaipasi sympatiaa asialleen, mutta itse olen toista mieltä. Avatkaapa tuo linkki ja katsokaa ensimmäinen 15 minuuttia. Nämä yhteiskunnan varoja törkeästi tuhlaavat ihmiset ovat aivan itse syypäitä tilaansa. Sen sijaan, että vingutaan vakuutusedustajalle painorasismista, pitäisi katsoa pitkään peiliin ja lähteä vaikka lenkille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti