Tokihan tuossa turvotuksessakin juurta irtoaa, mutta ei tarpeeksi.
Tässä siis ryhdytään juurentekohommiin.
Näin sitä syntyy:
Otetaan ruisjauhoja ja liotetaan ne lämpimään veteen. Tähän sotkuun sitten murennetaan jo kuivanutta hapanleipää (siis ei hiivalla nostettua ruisleipää) ja annetaan muhia 1-2 vrk.
Valitettavasti määriä en osaa sanoa, koska teen aina silmämääräisesti. Lopputulos pitäisi olla puuromaista, joka sitten hapattuessaan notkistuu. Eli ei keittoa :)
Juurihan hapattuu joka leivontakerralla lisää, mutta jostain se tietää lopettaa ajoissa, eli liian hapanta ei leivästä pääse tulemaan, ainakaan minun kokemukseni mukaan.
Kun sitten taikina on leivottu, taikinasta voi pakastaa pikkumöykkysen seuraavaan kertaa varten, tai sitten jättää sinne tiinun reunoille hyvän kerroksen odottelemaan. Itse taidan varmuuden vuoksi tehdä molemmat.
Leipäsarvi on vieläkin löytämättä. Kyseessä on siis lehmän sarvesta koverrettu ontto kapistus, jolla painetaan reiät ruisleivän keskelle. Eipä näitä taida enää missään muualla olla kuin maakuntamuseoissa.
Ja metalliveitsellä ei saa taikinaa leikata, koska vilja on leikattu sirpillä. Metallista tulee siis paha karma taikinaan - sitä ei saa käsitellä väkivaltaisesti. Itse tuppaan myös siunaamaan taikinan ristinmerkillä, vaikka muuten uskonnollinen en ole.
Ei hyväksi havaittuja isomummun konsteja passaa jättää huomiotta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti